Fatimidit
| Fatimidien kalifaatti |
|
|---|---|
909–1171 |
|
 Fatimidien kalifaatti vuonna 969 |
|
| Uskonnot | Šiialaisuus |
| Kielet | arabian kieli |
Fatimidit tai fatimidien kalifaatti (arab. لدولة الفاطمية) oli šiiamuslimien dynastia, joka hallitsi suurta osaa Pohjois-Afrikasta vuodesta 910 vuoteen 1171.[1] Kalifaatti syntyi Pohjois-Afrikan šiialaisuutta tukeneiden berbereiden onnistuneesta kapinasta aghlabideja vastaan. Fatimidit valtasivat Egyptin vuonna 972 ja siirsivät pääkaupunkinsa Tunisiasta Kairoon. Fatimidit olivat julistautuneet kalifeiksi vuonna 910 ja haastoivat siten abbasidikalifien arvovallan islamilaisen maailman johtajina. Fatimidien yritys jatkaa valloituksiaan Syyriaan kuitenkin epäonnistui; siellä vastassa olivat ensin buijidit ja sitten turkkilaiset seldžukit, jotka olivat ottaneet vallan Bagdadin abbasidikalifeilta. 1100-luvulla fatimidit eivät pystyneet torjumaan seldžukkien ja ristiretkeläisten hyökkäyksiä. Apuun pyydetyt armenialaiset joukot ottivat Egyptissä isännyyden, tekivät lopun fatimidien vallasta ja perustivat aijubidien dynastian. Fatimidit olivat buijidien (934–1062) rinnalla ensimmäinen šiialainen dynastia islamilaisessa maailmassa. Jatkoa tuli vasta, kun safavidit nousivat 1500-luvulla valtaan Iranissa.
Šiialaisuus taustana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähi-idän arabivaltakunnassa esiintyi 800-luvulla poliittisia kumousliikkeitä, jotka vastustivat vallassa olleita abbasideja. Liikkeet oikeuttivat valtapyrkimyksiään vetoamalla siihen, että ne edustivat Muhammedista lähtevää oikeutettua vallanperimystä, jossa vallan piti kuulua Alin jälkeläisille. Hallitusvalta kuuluisi Alin puolueelle eli šiioille sen takia, että profeetta Muhammed oli nimittänyt serkkunsa, ottopoikansa ja vävynsä Alin seuraajakseen Ghadir Khummin keitaalla jäähyväispyhiinvaelluksellaan vuonna 632.[2] Alin kuoltua kalifin vallan olisi tullut siirtyä ketjussa hänen miespuoleisille jälkeläisilleen, joita näiden liikkeiden johtajat katsoivat olevansa. Šiialaisissa kapinaliikkeissä oli suuntia, jotka laskivat sukutauluja eri tavoin. Šiialaisuus projisioi vallanperimystä koskeneet epäkohdat kauas menneisyyteen. Kirjallisia lähteitä šiialaisuudesta alkoi kuitenkin ilmestyä vasta 800-luvun loppupuolella, ja šiialaisuus nykymuotoisena poliittisena liikkeenä kehittyi 800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä.[3]
Kunnioitettua imaamia Ja’far al-Sadiqia (k. 765) alettiin 800-luvulla pitää Alia seuranneiden imaamien ketjun kuudentena jäsenenä. Šiialaiset liikkeet alkoivat määritellä itsensä eri tavoilla hänen poikiensa seuraajiksi. Ismailiitit eli seitsenšiialaiset katsoivat, että seitsemäs imaami oli Ja'farin poika Ismael, jonka kuitenkin väitettiin kuolleen. Ismailiitit torjuivat väitteen ja katsoivat, että Ismael oli kätkeytynyt ja palaisi takaisin vasta Viimeisellä tuomiolla.
Syyrialainen ismailiitti Ubaid Allah al-Mahdi tai Abdallah al-Mahdi tai Abdallah al-Mahdi Billah (873–934) julistautui kätkeytyneen seitsemännen imaamin Ismaelin edustajaksi.[4] Hänen kannattajiaan alettiin kutsua fatimideiksi imaami Alin puolison Fatiman mukaan, joka oli profeetta Muhammedin tytär. Abdallah valitsi suosimansa imaamilinjan kaukaa menneisyydestä, sillä muut šiialaiset laskivat sukulinjoja Ja'farin toisesta pojasta Musa al-Kazimista ja olivat Abdallahin eläessä jo numerossa kaksitoista.[4]